Vastuullisuus

Mitä me teemme

Olemme matkalla kohti vastuullisempaa tulevaisuutta, tekemällä oikein ja sellaisia päätöksiä, joilla pyrimme pienentämään aiheuttamaamme kuormaa ympäristöllemme ja koko ainutlaatuiselle planeetallemme. Tavoitteemme ovat vielä kaukana edessä, emmekä voi sanoa saavuttaneemme niitä kaikkia. Tämä on matka, jolla olemme olleet jo vuosia, ja edelleen meillä on paljon tehtävää vastuullisemman huomisen puolesta.

Tuotanto

Tuotteemme valmistetaan lähes yksinomaan Kiinassa, pitkäaikaisten yhteistyökumppaneiden tehtaissa, jotka ovat myös ulkopuolisen tahon auditoimia (BSCI). Meille ja myös yhteistyökumppaneillemme on tärkeää, että niin sosiaalisia, kuin eettisiä ja ekologisia säännöksiä ja normeja noudatetaan. Tuotantopaikkojen valintakriteereihin kuuluu olennaisena osana parhaan osaamisen ja tuotanto-olosuhteiden mahdollistaminen, jotta emme joudu tekemään kompromisseja laadun suhteen. Laadukas tuote kestää käyttötarkoituksessaan mahdollisimman pitkään, ja pitkäikäiset tuotteet ovat aina lähtökohtaisesti ekologisimpia.

Materiaalit

Kaikki tuotteemme ovat sekä PFC (Polyfluorattuja hiiliyhdisteitä) -vapaita että PVC-vapaita. Ulkoilutuotteissamme käytämme Bionic-Finish Eco -viimeistelyä vedenhylkivyyskäsittelyssä, joka on ympäristöystävällisempi vaihtoehto. Sadevaatteemme eivät myöskään sisällä PVC:tä, vaan vedenpitävyys on saatu aikaan polyuretaanipinnoitteella josta ei irtoa ihmiselle tai ympäristölle haitallisia partikkeleita.

Käytämme kierrätyspolyesteriä niin ulkoilu- kuin sadevaatteissammekin, ja sen määrä kasvaa vuosi vuodelta, ja syrjäyttää vähä vähältä uuden polyesterin käyttöä. Polyesteri on tehty öljystä, joka on uusiutumaton luonnonvara. Kierrätyspolyesteri on siis ympäristöystävällisempi valinta, sillä se valmistetaan mm käytetyistä muovipulloista ja muusta muovijätteestä. Se siis sekä pienentää arvokkaiden luonnonvarojen käyttöä että vähentää jätettä.

Tekstiilimateriaalien värjäys vaatii paljon vettä ja kemikaaleja, ja olemme omalta osaltamme pyrkineet rajoittamaan tuotteiden värjäyksen aiheuttamaa ympäristökuormaa muun muassa käyttämällä mahdollisuuksien mukaan samaa väriä vuorimateriaaleissa, jolloin kankaat pystytään värjäämään isoimmissa erissä, ja yksittäisen tuotteen aiheuttama ympäristökuorma on pienempi.

Logistiikka

Pyrimme kaikissa hankinnoissamme huomioimaan myös rahdin ja pakkausmateriaalien aiheuttaman jäljen ympäristöllemme, ja minimoimaan sitä mahdollisuuksien mukaan. Pyrimme aina niputtamaan tuotteiden lähetykset mahdollisimman isoihin eriin, etenkin mannerten välisessä liikenteessä, jolloin yksittäisen tuotteen ympäristökuorma on mahdollisimman pieni. Lisäksi käytämme lähes yksinomaan merirahtia Kaukoidän tuonnillemme, joka on harmillisen aikaa vievää, mutta sillä on selkeästi pienin ympäristövaikutus.

Pakkausmateriaalien valinnassa huomio kiinnittyy ensimmäiseksi tehokkaaseen tilan käyttöön. Tuotteet tulevat kaikki tiiviisti laatikoihin pakattuna. Se saattaa toisinaan vaikuttaa visuaaliseen ulkonäköön välittömästi paketista otettaessa, jolloin tuotteet saattavat olla hieman ryppyisiä, mutta siten pystymme minimoimaan kuljetuksen ympäristövaikutuksia. Verrattuna väljästi henkarilla riippuvaan kuljetukseen, tiiviisti pakatut tuotteet kulkevat huomattavan paljon pienemmässä tilassa, ja siten säästävät kuljetuksen aiheuttamassa kuormituksessa.

Muovin määrää pakkausmateriaalina pyrimme vähentämään, mutta toistaiseksi ei ole vielä sellaista korvaavaa vaihtoehtoa, joka takaisi tuotteiden vahingoittumattomuuden pitkän merirahdin aikana toisinaan kosteissa oloissa. Joka tapauksessa käytämme muovia vain sen verran kuin on välttämätöntä.

Lisäksi uudelleen käytämme mahdollisuuksin mukana pakkausmateriaalit ensin alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan, eli käytämme samaa pahvilaatikkoa useamman kerran, ja lopuksi huolehdimme, että pakkausmateriaalit viedään kierrätettäväksi, pahvin tai muovinkeräykseen.

Tavoitteemme

Tuotteiden turvallisuus:

Näiden seikkojen varmistaminen ovat ensimmäisiä askeliamme kohti kokonaisvaltaista vastuullisuutta. Näitä jo toteutammekin. Pyrimme minimoimaan haitallisten kemikaalien määrä tuotteessa (kuten PFC ja PVC) ja rakenteellisilla ratkaisuilla kuten irrotettavilla hupuilla lasten tuotteissa varmistaamaan, ettei tuote missään muodossaan aiheuta vaaraa tai haittaa käyttäjälle.

Pitkäikäisyys

laadukkaat tuotteet kestävät pidempään alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan, jolloin luonnonvaroja säästyy ja jätettä kertyy vähemmän.

Ajattomuus

Tuotteen visuaalisen ulkonäön tulee kestää aikaa, eikä olla liian vahvasti sidoksissa vaihtuviin trendeihin ja muoti-ilmiöihin. Näin kestäviä tuotteita voidaan käyttää moneen kertaan ja esimerkiksi lasten vaatteita useammalla lapsella.

Kierrätettävyys

Seuraavia askeleita on ottaa jo suunnitteluvaiheessa huomioon tuotteissa käytettyjen materiaalien kierrätettävyyden mahdollistaminen tuotteen saavuttaessaan elinkaarensa pään.

Pitkäikäiset yhteistyökumppanit

Pitkäaikaiset toimittajasuhteet takaavat paremman eettisen kontrollin, kun pystymme muodostamaan läheisen suhteen tehtaiden kanssa. Näin pääsemme myös syvempään keskusteluyhteyteen yhteisten eettisten ja sosiaalisten pelisäätöjen luomisesta.

Hiilijalanjälki

Tuotteiden ja koko toimintamme hiilijalanjäljen pienentäminen on seuraavia kunnianhimoisi tavoitteitamme.

majakka