TALVIRETKEILYVINKKEJÄ LAPSIPERHEELLE

26.2.2022

Talvi on kauneimmillaan ja moni haaveilee metsäretkistä lumisissa maisemissa. Keräsimme tähän kirjoitukseen vinkkejä inspiraatioksi. Sanomattakin on selvää, että onnistuneen retken salaisuus on oikeanlainen pukeutuminen sekä kunnon eväät (niistä herkullinen vinkki myöhemmin).

Satsaa siis lapsesi toppapukuun, jossa on mukava liikkua ja leikkiä ja joka pitää tuulen, kosteuden ja kylmän loitolla. Meidän valikoimista löytyy useita eri vaihtoehtoja. Kiinnitä huomiota myös kosteutta hyvin siirtävään välikerrokseen, kuten merinovillaan.

Merinovillaa ei turhaan kehuta, sillä siitä tehdyt vaatteet ja asusteet pitävät kehon lämpimänä, vaikka villa hieman kastuisi. Puuvillalla on ikävä tapa kylmettyä kastuessaan.

OIKEANLAISET KENGÄT

Oikeanlaisen vaatetuksen lisäksi kannattaa tarkistaa, että retkiseurueen kengät ovat tarpeeksi isot, jotta niihin sopii pakkasella riittävän lämpimät villasukat. Vältä puuvillasukkia!

Tärkeää on myös, että varpailla on tilaa liikkua. Paksumpi kengän pohja on hyvä eriste maasta hohkaavaa kylmää vastaan, mutta muista että kengän pohja ei saisi olla liian jäykkä, että se ei estä jalkapohjan luonnollista liikettä.

RETKIKOHTEITA LAPSIPERHEELLE KESKI-POHJANMAALLA

Nämä Pohjanmaan kulmat on meille kaikkein tutuimmat, joten haluamme kertoa kaksi meidän suosikki talviretkeilykohdetta täältä Kokkolan seudulta.

  1. Santahaka ja Harrinniemi on helposti saavutettavissa myös ihan pienten lasten kanssa ja siellä on ihanaa kangasmetsää ja meri vieressä.
    Santahaan ja Harrinniemen kuntoreitit ovat ympärivuotisessa käytössä ja talvisin Santahaassa ylläpidetään yli 10 km latureittejä, joista 6 km on valaistu. Latureitit kulkevat myös Harrinniemeen ja Villa Elbaan.
  2. Lohtajan 15 kilometrin mittaiset hiekkadyynit vetävät vertoja Kalajoen hiekkasärkille tai Porin Yyterille. Talvella Vattajanniemellä voi nähdä upeita jäämuodostelmia, kun tuuli pakkaa jäätä rannoille. Alueella on myös kaunis talvellakin auki oleva Karipolku sekä hiihtoreitti.

SUOMEN RETKIKOHTEET

Jos asut muualla Suomessa ja kaipaat retkivinkkejä, niin Retkipaikka ja Luontoon sivustot on älyttömän monipuolisia ja molemmista löytyy vinkkejä koko Suomeen.

Onko teillä muuten sama ongelma retkieväiden kanssa. Ei tule muuta mieleen kuin lämmin mehu ja makkarat. Jos kaipaat vaihtelua, niin kurkista tätä Istagramin Retkiruokaa -sivustoa.

Tuliko sullekkin sellainen olo, että on päästävä pian ulos retkelle?

Jos sulla on hyviä vinkkejä talviretkeilyyn, niin kerro ihmeessä kommenteissa.

majakka